• Tuulikki

Sivistyksen tehtävästä


Sain kutsun osallistua ensi vuonna käynnistyvän Sivistyksen uudet tehtävät -projektin valmistelutyöhön liittyvään keskusteluun. Sitran johtavan asiantuntijan Vesa-Matti Lahden mukaan hankkeen tavoitteena on sivistyskäsityksen päivittäminen, jotta sivistyksen avulla pystyttäisiin vastaamaan nykymaailman haasteisiin ja viheliäisin eli komplekseja ratkaisuja vaativiin ongelmiin. Viheliäisiä ongelmia ovat muun muassa ilmastokriisi sekä demokratian kriisi.

Pysähdytään hetkeksi hankkeen otsikon äärelle. Mikä on sivistyksen tehtävä? Voiko sivistyksellä olla tehtävää? Vai riittääkö vain, että sivistystä on?

Huoli sivistyksen rappeutumisesta on aiheellinen. Tutkijat, kirjailijat ja taiteilijat ovat tehneet havaintoja ihmiskunnan tyhmistymisestä. Konsumerismi, uusavuttomuus, tehokkuusvaatimukset sekä kapea-alaisen asiantuntijuuden korostuminen työelämässä ovat johtaneet illuusioon, jossa taloudellisen pääoman ajatellaan olevan tärkeä, joskus jopa ensisijainen menestyksen mittari. Taloudelliseen menestymiseen ei tarvita sivistystä, siispä se ei ole hyödyllistä. Sivistyspääomaa ei kartuteta rahalla, muttei myöskään pelkällä koulutuksella. Sivistyksen redusoiminen koulutuskysymykseksi johtaa yhtä lailla hyötykeskeiseen ajatteluun, jossa kansalaisen on yhä uudelleen todistettava osaamisensa ja menestyspotentiaalinsa markkinayhteiskunnalle. Tosiasiassa mahdollisuus sivistyspääoman kartuttamiseen kuuluu myös niille, jotka ikä- tai muista syistä ovat työelämän ulkopuolella, ja jokaisen ihmisen sivistysprojekti on itsessään yhtä arvokas.


Yleisten määritelmien mukaan sivistyneisyys edellyttää niin filosofista pohdintakykyä kuin käytännön tietoutta. Myös suomalaisella musiikki- ja taide-elämällä on nähty aina olevan keskeinen osa kansakuntamme sivistystehtävän toteuttamisessa. Viime aikoina musiikin ja taiteen osa sivistyskeskustelussa on siiloutunut korkeakulttuurin muotoihin, mikä useimmille kansalaisille merkitsee roolia taiteen kuluttajana, ei sen tuottajana. Tämän roolin omaksumiseen vaadittavat fyysiset, taloudelliset ja muut tekijät ovat heikentäneet taiteen palvelujen saavutettavuutta ja osaltaan lisänneet eriarvoistumista ihmisten välillä. Musiikin ja taiteen palveluita lastensa sivistyspääomansa kartuttamiseen käyttävät ne perheet, joilla jo on entuudestaan kulttuurista ja sosiaalista pääomaa. Sivistyksen tehtävää tärkeämpi kysymys onkin, miten voimme varmistaa, että jokaisella olisi henkisesti, fyysisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti esteetön pääsy sivistyksen kartuttamisen äärelle.


Isoisoisäni, valtiopäivämies Ivar Alasen (s. 1864) mukaan kodin sivistyksen mitta oli parkanolaisen kolmetoistalapsisen perheen pirtissä pianolla tai urkuharmonilla itse esitetty musiikki. Kaikki lapset saivat soitonopetusta. Vanhoilla päivillään Ivar opetteli myös itse soittamaan haitaria ja viihdytti monet seudun juhlat. Ajatusta voisi soveltaa nykyaikaan. Millaisia uudenlaisia jaettuja kokemuksia syntyisi, jos jokaisessa perheessä, asukasyhteisössä ja kyläkokoontumisessa soitto ja laulu olisivat tavallisia yhdessäolon muotoja?


Kenties sivistyksen uudelleen määrittelyn lähtökohdaksi pitäisikin ottaa jakamisen ja osallisuuden muodot. Esimerkiksi soittamaan oppiminen ja harjoittaminen johtaa luontevasti oppimissaavutusten jakamiseen muille. Vaatimattomimmatkin musiikkiesitykset tuovat iloa toisille. Yhteislaulu kohottaa aina tunnelmaa - tai tekee tunnelmasta hartaan, tilanteesta riippuen. Musiikillisessa yhteistoiminnassa yhdistyvät käytännön taidot ja taiteellisen ilmaisun avulla saavutettava abstrakti luovan ajattelun taso. Ikä, koulutustaso, kieli ja muut ihmisen persoonaan liittyvät ominaisuudet eivät ole musiikillisten jaettujen kokemusten esteenä. Vauva ja vanhus voivat kommunikoida musiikin avulla.


Musiikkikasvatuksen muutospolitiikkaa ikääntyvässä yhteiskunnassa tutkivassa hankkeessani huomio kääntyy musiikin harrastamiseenkin viime aikoina liitetyn hyötyretoriikan sijaan kulttuurisiin perusoikeuksiin ja osallisuuden viitekehykseen. Musiikin ja taiteen harrastamisen mahdollistama sivistyspääoma on kaikille kuuluva oikeus, ei vain joidenkin asiaan perehtyneiden tai siitä kiinnostuneiden valinta. Linkki Sitran blogiini

© 2019 Tuulikki Laes