© 2019 Tuulikki Laes

Search
  • Tuulikki

Musiikkikasvatusta ikääntyville aikuisille – miksi?


Musiikkikasvatuksen hyödyt lapsuuden kehitystehtävien tukemisessa tunnetaan hyvin. Miten on aikuisuuden kehitystehtävien laita? Lapselle musiikki on luontainen tapa ilmaista itseään sekä tulkita ja luoda tunneyhteyksiä maailmaan ja toisiin ihmisiin. Aikuisuuden myötä omaksumme musiikkiin yhteiskunnassamme liitetyn lahjakkuusdiskurssin, jonka seurauksena jakaudumme musikaalisiin ja ei-musikaalisiin, ammattilaisiin ja amatööreihin, esiintyjiin ja kuulijoihin. Ikääntyville aikuisille ja etenkin vanhuksille musiikillista toimintaa kyllä tarjotaan yhä enemmän, mutta sitä perustellaan usein terveyshyötyjä korostaen. Musiikkikasvattajana uskon, että musiikki tarjoaa voimavaroja aikuisuuden elämäntehtävien tukemiseen myös kasvatuksellisesta näkökulmasta. Kasvu on läpi elämän jatkuva prosessi, ja niin nuorella kuin vanhalla on yhtäläinen oikeus musiikkikasvatukseen.

Jokaisella meistä on yksilöllisiä haaveita ja kiinnostuksen kohteita, jotka tarkentuvat, laajentuvat ja muuttuvat läpi elämän. Joillakin musiikki kietoutuu kantavaksi osaksi elämäntarinaa, toisille tämä mahdollisuus ei avaudu missään elämän vaiheessa. Olen usein kuullut aikuisen ihmisen toteavan: ”musiikki ei kuulu minulle”. Kenties heille musiikki on nuottiviivastoja, virtuositeettia, jotakin jota ei voi käsittää tai omaksua ilman ”lahjakkuusgeeniä”. Kuitenkin tiedämme, että jokainen lapsi nauttii musiikista, laulaa ja ilmaisee itseään musiikillisesti. Missä vaiheessa – ja miksi – musiikki putoaa pois joidenkin ihmisten elämästä?

Tutkimushankkeessani tarkastelen ikääntyvien aikuisten musiikin harrastamiseen liittämiä merkityksiä. Määrittelen kuitenkin tutkimuksen tuloksista hyötyväksi kohderyhmäksi kaikenikäiset, sillä ikääntyminen koskettaa kaikkia ihmisiä. Yhteiskunnallinen keskustelu ikääntymisestä perustuu iskostuneihin ajatusmalleihin. Sen seurauksena vanhuuspuhe on usein luonteeltaan toiseuttavaa – käytämme ikääntyvästä väestöstä pronominia ”he” – ja samalla unohdamme, että me kaikki olemme tulevia vanhoja. Siksi pyrin elinikäisen musiikkikasvatuksen näkökulmaa uudistavassa hankkeessani vastustamaan kategorisoivaa puhetta ikäihmisistä.

Ikääntymisestä keskusteleminen eri-ikäisten ihmisten kanssa on inspiroivaa ja yllätyksellistä. Sain tähän jälleen mahdollisuuden Kansallisen Senioriliiton järjestämässä Rohkeasti seniori! -hankkeen paneelikeskustelussa. Tilaisuudessa professori, taiteilija Jorma Uotinen kuvaili mitä hänelle merkitsee intohimo. Kysymys oli hänelle ja yleisölle selvästi mielenkiintoisempi kuin kysymys siitä, millaista on ikääntyä. Kenties voisimmekin lisätä vanhuuspuheen myönteistä ja aktiivista ikääntymistä korostavan diskurssin rinnalle ajatuksen intohimosta elämää kohtaan.

Miltä näyttäisi aikuisten musiikkikasvatus, jonka ensisijainen tehtävä ei ole aktivoida vaan herättää intohimoa?